Ajankohtaista

TuKoKe 2019 -finaalissa palkittiin 45 työtä

TuKoKe2019 -finaalissa jaettiin stipendeinä 45 työlle lähes 19 000 euroa. Kuusi työtä palkittiin edustusmatkalla kansainvälisiin tiede- ja teknologiatapahtumiin. 

Ensimmäistä kertaa TuKoKen historiassa oman sarjansa voittaja on samalla toisen sarjan voittajatyön ohjaaja. Ei ole yllättävää, että Olli Järviniemi myös edustaa Suomea EUCYS-kilpailussa.

TuKoKe-lopputapahtumassa palkittiin 36 työtä

Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun lopputapahtumassa 6.4.2018 palkittiin 36 hienoa työtä.

Vuoden 2018 kilpailuun saapui ennätysmäärä töitä ja lopputapahtumakin oli suurempi kuin aiempina vuosina.

 

Finaalityöt palkittiin seuraavasti:


Sarja I, esi- ja alkuopetus ja Sarja Y, eri ikäisten sarja 1.palkinto 400 € jaettiin töille

Ympäristöystävällinen kaupunki

Vuoden 2018 kilpailuun ennätysmäärä töitä!

Tutki-Kokeile-Kehitä 2018 -kilpailun osallistumisaika päättyi 1. helmikuuta. Kilpailuun saapui 176 työtä, joita oli ollut tekemässä 340 lasta ja nuorta.

Kilpailun neuvottelukunta kutsui puheenjohtajansa professori Kalevi Ekmanin johdolla lopputapahtumaan 36 projektia. Lopputapahtumaa vietetään 5.–6.4. Aalto Design Factoryssa.

Tutustu finaaliin kutsuttuihin töihin.

Opettajan ajatuksia tutkielmien ohjaamisesta

Ryhdyin ohjaamaan tutkielmia luonnontiedelinjan perustamisen myötä. Olin tosin aikaisemmin ohjannut useiden vuosien ajan pienimuotoisempia tutkielmia biologiassa. Havaitsin, että ne olivat jo antaneet runsaasti valmiuksia laajempienkin tutkimusten ohjaamiseen.

Koulussamme luonnontieteen tutkimuskurssi toteutetaan biologian, kemian ja fysiikan opettajien yhteistyönä. Kannustamme vahvasti opiskelijoita monitieteiseen ajatteluun.

Tilaa kilpailun historiikki

Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailua on järjestestetty jo vuodesta 1979 lähtien. Vuonna 2015 kootussa historiikissa käydään läpi kilpailun taival tähän päivään asti. Historiikin voi tilata itselleen osoitteesta tukoke(at)opinkirjo.fi. Julkaisu on maksuton.